Hoitolamme

Kauneushoitolan perinteet ulottuvat vuoteen 1967, jolloin Kauneushoitola Maarit perustettiin Jyväskylän keskustaan.

Perinteitä vaalien hoidot tehdään edelleen samassa kiinteistössä ja saman liikenimen alla. Kauneushoitola Maarit on Jyväskylän keskustan vanhin kauneushoitola.

Kauneushoitola Maarit on myös rentouttavan ja rauhallisen tunnelman takaava kauneushoitola, jossa voi nauttia rauhallisesta ja yksilöllisestä palvelusta sekä tuloksellisista ja laadukkaista Guinot-hoidoista sekä nykyaikaisista, tehokkaista pHformula-hoidoista. 

Keskeisen sijainnin ansiosta Jyväskylän keskustassa kävelykadulla, meille voi tulla työ/ystäväporukan kanssa viettämään esim. tyky-päivää tai polttareita. Suunnitellaan ja räätälöidään teille mieluinen “hoitokokonaisuus” tapahtumapäivälle.

Asiakkaamme kertovat:

  • review rating 5  Sain asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Sain rauhassa tehdä ostopäätöksen laadukkaista tuotteista, eikä minulle " tyrkytetty " mitään . Voin suositella kauneushoitolaa ja sen palveluja muillekin ja ehdottomasti palaan uudelleen.

    thumb Leila Kotamäki

    review rating 5  Hyvä asiakaspalvelu ja joka kerta aivan ihanat ripset! Ei voi muutakun suositella.

    thumb tessa k
  • review rating 5  Taasen kulmat kunnossa. Hyvä että löysin myös nämä Revlonin huulipuna täältä, pysyy todella hyvin huulilla koko päivän. Kulmien vahauksen ja värjäyksen vakio paikka, laadukasta työtä. Lisäksi otin suositellun Hydradermie-kasvohoidon ja laadusta kannattaa maksaa, uusi aika jo varattu kasvohoitoon.

    thumb Kaija Heistola

    review rating 5  Asiantuntevaa ja hyvää palvelua.

    thumb Kaija Sissonen
  • review rating 5  Guinot- Hoidon jälkeen kasvojeni iho tuntuu pehmeältä, rauhalliselta, sileältä, elinvoimaiselta, terveeltä ja kimmoisalta. Guinotilla on Huippu tuotteet myös kotiin hoidon jatkamiseksi. Käytän hydra beaute- voidetta ja hydra finish- värivoidetta päivittäin. Vaalea ihoni on herkkä auringolle, Hydra finishin-aurinkosuojan ansiosta voin käyttää näitä tuotteita keväällä ja kesällä myös meikin kanssa. Pieni määrä voidetta ja hydra finishiä jolla saa ihanan luonnollisen värin kasvoille. Tarvittaessa kevyesti meikkiä ja olen valmis, ihanan helppoa!

    thumb Kerttu Huttunen

    review rating 5  Kokeilin kuuden viikon Pariisitar-hoidon. Ensimmäinen kerta valmisteli, pehmitti ja puhdisti ihoa tuleviin hoitoihin hyvältä tuntuvalla lämmöllä. Kulmakarvat saivat myös väriä. Kolme seuraavaa hoitokertaa pistivät aineenvaihdunnan liikkeelle ja kiinteyttivät selvästi ihoa. Leuan linja tuli selvemmin näkyville. Hoidot olivat sekä käsin että laitteella tehtyjä. Neljännessä hoidettiin silmänympärykset ja kulmakarvat saivat jälleen väriä. Kuudes oli PH-Formula C-vitamiinihoito. Vannoutuneena Quinot-hoitojen kannattajana tämä yllätti. Iho oli kirkkaan kuulas hoidon jälkeen. Kannattaa kokeilla hoitoja ja tuntea itsensä pariisittareksi!

    thumb Leena Hassinen
  • review rating 5  Ihana hoitoja jossa tehdään hoidot huolella ja ammattitaidolla. Toimivat kotihoito tuotteet ja erinomainen opastus niiden käyttöön. Rauhallinen ilmapiiri joka rentouttaa ja täydentää kokonaisuutta. Suosittelen lämmöllä !

    thumb Maija Silvennoinen

    review rating 5  Suosittelen. Olen saanut laadukasta ja ystävällistä palvelua.

    thumb Arja Kähkönen

Pirkko

Kauneushoitolan omistaja ja yrittäjä; SKY-kosmetologi. Liikunnallinen elämäntapa tukee yrittäjyyttä ja palveluintoa. Säännölliset koulutukset niin uutuustuotteiden kuin hoitojen osalta tukevat omaa kehittymistäni. Näin pystyn parhaiten auttamaan asiakkaita sopivan hoitokokonaisuuden valinassa.

Lila

Kosmetologi. Yrittäjä, joka taitaa tuotemyynnin ja henkilökohtaisen palvelun nuoruuden innolla. Liikunta kuuluu myös Lilan arkeen, hyviä ystäviä unohtamatta. Aktiivisuus kaikkea uutta kohtaan on myös Lilan vahvuus.